Oceanográfic con Sini

Tunnin lippujonottelun jälkeen päästiin sisään...

Merilohikäärme

Oudoin kala mitä olen ikinä nähnyt!!!

Käytiin sukeltelemassa kalojen seassa...

- Ansku

Lo que no mata, fortalece

Tätini kysyi että onko minulla ikävä Suomeen ja todellaki mulla on, hän vastasi minulle että ei kannata ikävöidä tänne harmaaseen ja paska säiseen Suomeen. Oloni helpottui, en tiedä oliko ne nuo sanat vai mitä. Tajusin että miksi haluaisin Suomeen kun voin nauttia täällä auringosta ja lämmöstä. Mulla on tän vuoden jälkeen monta harmaata ja loskapaska talvea edessä, perhe ja ystävät säilyy vaikka mä olisinkin täällä, joten miksi itkeä niiden perään. Oikeesti aika täällä on yhtä tunteiden vuoristorataa, ensin saatan hymyillä ja iloita tästä kaikesta ja yhtäkkiä iskee kauhea kaipuu kotiin ja alan itkemään...

                     

Olen huomannut että shoppailu auttaa koti-ikävään, mutta aika kalliiksihan toi tulisi. Toinen vaihtoehto onkin sitten suklaa <3

Täällä ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Ihan normaalia elämää täällä vietellään niin kuin Suomessakin. Mutta löytyyhän niitä eroja ainakin tähän vuoden aikaan. Täällä on 25 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Hostperhe sanokin että on kyllä ihme että täällä on näin hyvät säät, koska yleensä täällä jo sataisi tähän aikaan vuodesta....

Sitten tähän koulun käyntiin. Kokeitahan mulla on ollut jo kaksi, kemia ja matikka. Kemiasta sain jonkin verran pisteitä, mutta matikassa piirtelin vain koepaperin täyteen kukkia ja ei ihme etten osannut, koska myöhemmin sain tietää että se linja missä olen niin heillä on vaikeampi matikka eli vastaa pitkää matikkaa Suomessa. Ainoaa koe mihin olen tässä vaiheessa panostanut kunnolla on filosofia. Filosofiaa ei mulla ole ollut vielä edes suomessa joten voitte vaan kuvitella mut tuolla tunneilla... Ihme on se että tajuun suurimman osan ja filosofia on kivaa. Saa nähä onko tästä jotain apua sitten kun suoritan sen kurssin Suomessa.

Käytiin Sinin kanssa kahvilla Starbucksissa, oli kummankin ensimmäinen kerta tässä kahvilassa. Juteltiin kaikesta mahollisesta ja toi oli se mitä tarvitsin että sai puhua face-to-face sellaisen ihmisen kanssa joka tietää miltä tuntuu olla vaihdossa, koska on todella vaikea yrittää selittää vaihtoon liittyviä asioita sellaiselle joka ei ole itse kokenut tätä ja myös se että sai puhua SUOMEKSI, aivot sai levätä vähän aikaa. Harmi vaan että Sini on täällä enää kaksi viikkoa, mutta ehkä me vielä nähään... Sitten yhtäkkiä katu täyttyi poliiseista ja ihmisistä. Oli siinä ihmettelyä kahdelle suomalaiselle, kun ei Suomessa mitään tällästä koskaan tapahdu. Syy tähän ihmismäärään oli jonkin sortin kannanotto johokin, jäi vähän epäselväksi ja yritimpäs siinä sitten napsia pari kuvaa tosta ihmismäärästä.

                                         Ja vielä loppuun pakollisia turistikuvia : D

- Ansku

ISÄNPÄIVÄ

- Ansku, muchos besos

Olin salilla juoksemassa yksi päivä ja olin päättänyt, että juoksen 10 kilometria. Oon juossu yleensä jotain viiden kilsan lenkkejä, mutta halusin pistää paremmaksi. Aluksi juokseminen vaikutti helpolta, mutta about kuuden kilsan kohdalla teki mieli luovuttaa. Päättäväisesti jatkoin juoksemista ja kun oli yhdeksän kilsaa mittarissa niin kovensin vauhtia ja annoin vain palaa. Juoksemisen jälkeen olin tosi ylpeä ittestäni että mä pystyin siihen. Sen jälkeen pystyin kehuskella muille etä tulipa juostua 10 kilsaa. Tästä mulla tuli mieleen, että tää vaihtarivuosi on mulle vähän niin kuin toi 10 kilsan lenkki. Silloin kaksi kuukautta sitten kun tulin tänne, kaikki oli uutta ja se uutuuden viehätyksentunne. Nyt olen saanut arjen kulumaan täällä, on tietty arkirutiini millä mennään, on kavereita ja ihana hostperhe + tietysti mun rakas perhe ja ihanat kaverit Suomessa jotka auttaa pärjäämään mua täällä. Oon kokenut sellaisiakin hetkiä kun on tehnyt mieli luovuttaa ja lähteä kotiin, mutta mä oon jaksanut ponnistaa niistäkin hetkistä ja katsoa tulevaisuuteen ja tajunnut sen että tunnelin päässä on aina valoa. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, ainakaan minulle ja en puhu nyt vaan tästä vaihtarivuodesta vaan kaikesta esimerkkinä toi mun 10 kilometrin lenkki, en luovuttanut vaikka mieli teki. Mun iskän tyypillinen sanonta olis varmaan tähänkin että " se mikä ei tapa, se vahvistaa"

- Ansku